Ruoriapila

Lue viimeisin Ruoriapila

Lippukuntamme lehti Ruoriapila alkoi säännöllisesti ilmestyä vuonna 1978, jolloin se oli ulkonäöltään nykyiseen verrattuna varsin erilainen, eikä lehdellä tuolloin ollut vielä nimeäkään. Kyseisen numeron kantta koristaa käsin piirretty tyttö, liekö kyseessä peräti aurantyttö. Lehti on koottu käsin nitomalla, ja koska tietokoneista ja Microsoft Wordeista ei tuolloin ollut tietoakaan, on lehden jutut kirjoitettu kirjoituskoneella. Kuvitellapa sitä ihanaa kirjoituskoneen nakutusta, joka on täyttänyt silloisten aurantyttöjen kodit Ruoriapilan deadlinen lähestyessä…

Seuraavana vuonna lehden kantta koristi jo perinteeksi muodostunut oma symbolimme, joka samalla lanseerattiin myös lehden viralliseksi nimeksi: Ruoriapila. Samainen symbolihan löytyy lehtemme nimen lisäksi myös huivimerkistämme sekä lipustamme, ja siinä oleva ruori symboloi merta ja meripartiotoimintaa, ja kolmiapila puolestaan on tyttöjen maailmanlaajuinen partiotunnus.

Jo ensimmäisestä numerosta lähtien lehtemme tavoitteena on ollut se, että se on kaikkien yhteinen. Ruoriapila ilmestyy kahdesti vuodessa, aina jouluisin joulujuhlassa ja keväällä partioparaatissa. Lehdestä löytyy menneen ja tulevan vuoden tapahtumia kuvien kera, mainoksia tulevista tapahtumista ja purjehduksista, yhteystietoja, sekä tietenkin ikioma Vasikka TV:mme, joka pitää jäsenemme ajan tasalla elintärkeistä juoruista… Levikki vaihtelee 100-150 kpl:n välillä, ja jokaisen lippukuntalaisemme lisäksi Ruoriapila tavoittaa vanhat aurantytöt, Kiltalaiset, sekä alueemme muut lippukunnat

Lehteä tekemässä on koko lippukunta ja mukaan ovat tervetulleita kaikki aurantytot, niin uudet kuin vanhatkin kasvot. Aktiivinen osallistumienn takaa myös sen, että saamme kaikki nauttia Ruoriapilan antimista myös tulevinakin vuosina.