Partio-ohjelma jakautuu viiteen ikäkauteen: sudenpentuihin, seikkailijoihin, tarpojiin, samoajiin ja vaeltajiin. Ryhmien kokoontumisajat näet kolon viikkokalenterista.

Sudenpennut eli sudarit ovat nuorimpia lippukuntalaisiamme. Iältään he ovat 7–9 -vuotiaita. Sudenpennut kokoontuvat omissa laumailloissaan, joissa heitä ohjaavat koulutetut vaeltajat ja aikuiset, akelat.

Seikkailijoihin kuuluvat 10-12 vuotiaat partiolaiset. Seikkailijoiden ryhmä on noin 5-15 hengen joukkue. Seikkailijajoukkuetta johtaa koulutettu sampo. Kukin seikkailija saa myös vuorollaan kokeilla johtamista pienrymissä.

Tarpojat ovat 12-15 vuotiaita.  Tarpojat kokoontuvat venekunnissa, joissa on 4-12 henkeä. Tarpojavartiota ohjaa samoaja, jonka tukena on aikuinen luotsi.

Samoajat taas ovat 15-18 vuotiaita nuoria, jotka toimivat pääosin muiden ryhmien apulaisjohtajina. Kesäisin samoajaikäiset voivat toimia s/y Aurantytöllä försteinä eli päällystön jäsenenä, jos he ovat suorittaneen niin kutsutun veneenohjaajakurssin.

Vaeltajat, 18-22 -vuotiaat, toimivat lippukunnassamme projektien mukaisissa ryhmissä tai nuorempien ikäkausien johtajina. Yli 22-vuotiaat partiolaiset toimivat pääsääntöisesti nuorempien johtajien tukena sekä erilaisissa projekteissa.